Tältä se siis tuntuu kun sydän särkyy. En oo tuntenu tätä tunnetta niiiin pitkään aikaan ja nyt se taas tuli. Mut täl kertaa tää on erilaista, koska mulla ei oo vaan särkynyt sydän - mulla on viha.

Tuntuu kun rintakehä ja yläselkä painais keuhkot kokoon, enkä happee sais. Täytyy aina henkästä että sais kunnolla happee. Ja kun kyyneelet haluis tulla mut mä päätin mä en itke pojan vuoks, en enää. Mä tarviin paljo parempaa. Ihan kamala tunne, enkä tiiä milloin se menee ohi. 

Mun sydän on särkynyt kahdesti ja musta tuntuu nyt yhä vahvemmin etten pysty luottaa kehenkää mieheen  tai saatikka avautumaan yms, koska pelkään et jos luotan ja sit avaudun niin mun sydän särkyy uudestaan. Vahva trauma ja pelko, vaikkei se päälle päi näkyiskään niin silti.

Ja asiasta toiseen; nyt vast täs vaihees elämää - vaikka en ookkaan viel täysikänen ni alan huomaamaa et ketkä on mun tosikavereit, ja keihin mä luottaan ja keille voi kertoo kaikkee ym, koska mun asioita on levitelty ja mulla on epäilykseni. Mulle ei kerrota kuka sen teki mut jos se on mun "hyvä" ystäväni niin, noh sanotaa näin se toivoo ettei se olis koskaa tehny mitään semmosta.

En oo ollu piitkään aikaan näin raivoissani! Siis, kädetki ihan tärisee, mua itkettää, siis voi vittu suoraan sanottuna. Noh, katellaankatellaan.